perjantai 30. kesäkuuta 2023

Parhaat kuvat 1. kymppileiri 2023

 Tässä muutamia hyviä kuvia, joita kymppileiriltä saatiin. Osa on jo julkaistu aiemmin.


Leiriläisten itse kehittämiä viittomia


Leiriläinen maalamassa kasvomaalausta

Leirin nuorin pitämässä silmällä melojia

Leiriläisten iltavenytykset auringon laskiessa

Perjantai 30.6: lähtö

Leirin loputtua edessä oli siirtyminen busseihin ja matka kohti Oulua.

Leiriläisiä kävelemässä kylästä kohti linja-autoja.


Tunnelma oli leirin loppuessa positiivinen, mutta myös hieman haikea. Leiri meni erittäin hyvin ja siitä kuuluu kiitos itse leiriläisille. Ilman heitä ei leiriäkään olisi ollut.

 

Kiitokset myös kaikille yli 40 isosille leiristä!

Perjantai 30.6: markkinat

 Ennen lähtöä kotia kohti leiriläiset myivät eilen valmistelemiaan tuotteita ja palveluita toisilleen.

Markkinoilta oli mahdollista ostaa mm. kasvomaalauksia
 
Isosten kastelu oli jälleen suosittu aktiviteetti. Tosin tällä kertaa se ei ollut ilmaista.


Myös kalastuspiste löytyi.

Porkkanat tekivät erilaisia kymppileiriteemaisia rintaneuloja.



Torstai 29.6. keltainen kylä: iltapala grillillä

 Kaikki kylät pääsivät vuorotellen iltapallalle grillikatokseen. Torstaina oli keltaisen kylän vuoro.

Porkkanat paistoivat leiriläisille makkaroita.


torstai 29. kesäkuuta 2023

Torstai 29.6: Geopark

 Geopark pisteellä kerättiin erilaisia asioita metsästä.

Leiriläiset keräsivät mm. jäkälää ja tippuneita oksia.

 

 

Leiriläiset etsimässä tarvittavia asioita.

Torstai 29.6. keltainen kylä: melonta

 Keltainen kylä pääsi melomaan torstaina ensimmäisenä. Sää oli hyvä ja melonta sujui erinomaisesti.

Käännökset tuottivat hankaluuksia lähes kaikille. Onneksi paikalla oli ohjaaja, porkkanoita ja isosia ohjeistamassa.



Torstai 29.6. sininen kylä: melonta

Torstaina oli sinisen kylän vuoron päästä melomaan. Aurinkoinen sää muuttui ukkosmyrskyksi ylättäen. Onneksi melkein kaikki ennättivät melomaan. 

Leirin nuorin vahtimassa ettei yhteentörmäyksia satu.

Ukkoskuuron yllättäessä rantaan tuli kiire.



Sateen loputtua melominen jälleen jatkui.


Torstai 29.6. sininen kylä: sirkuspaja

 Taika-Petteri piti leiriläisille tänäänkin sirkuspajaa, jossa opeteltiin mm. jongleerausta ja lautasenpyöritystä tikun nokassa.

Taika-Petteri näyttää esimerkkiä jongleerauksesta viidellä pallolla. Leiriläisille tosin riitti kolme palloa.

 
Lautasen pyörittäminen tikun nokassa osoittautui yllätävän hankalaksi. Moni kuitenkin lopulta onnistui.


Torstai 29.6. punainen kylä: musiikkipiste

 Tänäänkin oli leiriläisillä ohjelmassa erilaisten rastien ja pisteiden kiertelyä. Punainen kylä aloitti musiikkipisteeltä.


Leirin bändi piti kaikki osat musiikkipisteestä. Tässä pisteellä esiteltiin afrikkalaisia rumpuja ja opeteltiin soittamaan niitä.


Pisteellä harjoiteltiin lisäksi mm. rivitanssia.



keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Keskiviikko 28.6. sininen kylä: kynttilöiden koristelu

Kylissä koristeltiin tänään kynttilöitä maalaamalla niihin erilaisia symboleita.

  
Sinisessä kylässä tehtiin erittäin tarkkaa työtä.



  
Symboleista etenkin ristit olivat suosittuja.



Keskiviikko 28.6. punainen kylä: melonta

 Punainen kylä pääsi keskiviikkona melomaan leirialueen vieressä sijaitsevalle järvelle.

Leiriläisten meloessa porkkanat pitivät huolen siitä, etteivät kanootit eksy liian kauaksi rannasta.


Vaikka melojia oli paljon, yhteentörmäyksiltä vältyttiin juuri ja juuri.

Keskiviikko 28.6. punainen kylä: taika-Petterin sirkuspaja

 Taika-Petteri piti leiriläisille pajaa, jossa opeteltiin erilaisia sirkustemppuja.

Taika-Petteri antoi leiriläisille ohjeita lautasen pyöritykseen.

 

Lautasten pyöritys oli suosittua ja tavoitteena oli saada lautanen pyörimään tikun nokkaan. Se oli melko hankalaa, mutta moni lopulta onnistui.


Keskiviikko 28.6. sininen kylä: lähetyspaja

 Keskiviikkona jokainen kylä kiersi erilaisia rasteja. Sininen kylä pääsi ensimmäisenä lähetyspajaan, jossa tutustuttiin kirkon lähetystoimintaan.

Lähetyspajassa askarreltiin uhanalaisia eläimiä. 





Kirkon lähetystyöntekijä oli pitämässä oppituntia lähetystyöstä leiriläisille.

Keskiviikko 28.6. keltainen kylä: musiikkipaja

 Keskiviikkona jokainen kylä kiersi erilaisia rasteja. Keltainen kylä pääsi ensimmäisenä musiikkipajaan, jossa oli oppitunteja erilaisista soittimista ja musiikkilajeista.


Oppitunneilla mm. ihmeteltiin Australialaista didgeridoo soitinta.


Kaikki pääsivät puhaltamaan baritonitorveen. Vaskipuhaltimien puhallustekniikan opettelu oli yksi oppitunnin keskeisistä sisällöistä.




 

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Tiistai 27.6: The peli

 Leiriläiset pääsivät pelamaan "The peliä". Pelissä mm. kasteltiin isosia ja porkkanoita sienillä.

Isosten kastelu on mukavaa.



Sienet kuivuvat parin heiton jälkeen niin, että niistä ei ole mitään iloa. Siksi ne kerätäänkin vesiämpäriin, jotta isoset kastuvat kunnolla seuraavillakin heittokerroilla.

Tiistai 27.6: avajaiset

 Leiriläisten purettuaan tavaransa telttoihin, vuorossa olivat avajaiset.

Koko leiri mahtui hyvin seuraamaan avajaisia. Kuten katsojien ilmeistä näkee, esitys oli varsin viihdyttävä.

Esiintymään pääsivät mm. Taika-Petteri ja Jakke jääkarhu. Musaryhmä (vasemmalla) huolehti avajaisten musiikista.




Tiistai 27.6. punainen kylä: saapuminen

 

 Tiistaina 27.6. kymppileirille saapuivat tapahtuman päätähdet.

Isonen ohjaamassa innokkaita leiriläisiä kohti kylää.

 
Kyläpääliköt vastaanottamassa leiriläisiä kylän portilla. Mukavahan se on kohti leiriä kävellä, kun joku muu kantaa tavarat.

Tiistai 27.6. sininen kylä: saapuminen

  Tiistaina 27.6. kymppileirille saapuivat tapahtuman päätähdet.

 

Paljon tarvitaan kampetta kymppileirille. Onneksi isoset ja porkkanat auttavat kantamusten kanssa.

Isoasia odottamassa telttaryhmien jakoa.



Tiistai 27.6. keltainen kylä: saapuminen

 Tiistaina 27.6. kymppileirille saapuivat tapahtuman päätähdet.

Isoset ottavat vastaan leiriläisiä linja-autosta


Keltaisen kylän kyläpäälikkö opastaa leiriläisiä kohti telttoja.



maanantai 26. kesäkuuta 2023

Maanantai 26.6: Telttojen pystytys

 Vaikka kymmpileiri alkaa vasta huomenna 27.6, on tänään maanantaina kylien rakentaminen täydessä vauhdissa.

 
 
Isoset pystyttämässä telttaa

     
Narujen kiinnitys on aina se hankalin osa telttojen kasaamista. 

Valmista tuli! Huomenna on 10-vuotiailla hyvät teltat yönsä viettoon.