tiistai 26. kesäkuuta 2018

Tiistai 26.6. Keltainen kylä


Leiriläisten saavuttua leirille isoset ja työntekijät ottivat heidät iloisesti vastaan.
He auttoivat leiriläisiä heidän isojen laukkujen ja reppujen kanssa.


Kun linja-autot lähtivät, oli leiriläisten aika kuulla tärkeitä ohjeita leiriin liittyen. Leiriläiset sai myös ikiomat tuubihuivit. Tuubihuivi on oman leiri kylän värinen eli tässä tapauksessa keltainen.

Jotta leirillä jaksaisi touhuta, pitää myös välillä huilata ja syödä.




Keltainen kylä kävi tänään lähetys harrasteessa. Lähetys harrasteessa oli kolme rastia. Ensimmäisellä rastilla leiriläiset saivat kuulla Hosainan kuurojen kouluun minne lahjoitetaan myös leirin lopussa olevien markkinoiden tuotot. Toisella rastilla leiriläiset leikkivät mielipiteisiin liittyviä leikkejä. Yhdessä leikissä piti valita kahden eri asian väliltä. Esimerkiksi kumpi on parempi sohva vai sänky tai hammasharja vai peili. Leiriläiset saivat myös perustella valintojaan muille. Kolmannella rastilla leiriläiset saivat askarrella hienoja kortteja vaikkapa tuliaiseksi.